torstai 25. maaliskuuta 2010

Tilannepäivitys

Leikkaus on takana ja kaikki sujui kuten pitikin (kiitti Ninni kannustuksesta =). Vaikka otin tarjotun rauhoittavan pillerin, jännitin siltikin ja kädet kylminä ja nihkeinä asetuin makuulle leikkausalustalle. Ehkä vartin päästä siitä sain jo nousta ylös. Molemmat silmät oli operoitu ja näin heti ilman laseja melko hyvin, hieman sumeasti vain.

Vain pari vaihetta operoinnissa olivat hieman ikävämmän tuntuisia, mutta mikään ei käynyt kipeää. Puudutustipat kirvelivät ehkä 10s ajan ja leikkauksen alussa tehtävä silmän paineen nostaminen tuntui kirjaimellisesti paineena silmässä ja oli vähän vastenmielistä. Mutta sekin kesti vain vajaan minuutin.

Leikkauksen jälkeen siirryin käytävälle istumaan. Lääkäri tarkasti silmäni puolen tunnin päästä ja lähetti kotiin. Ennen minua ja minun jälkeenikin oli pari muuta potilasta, joiden kanssa vuorottelimme lääkärin ajasta. Kun yksi odotteli lopputarkastusta, seuravaa mentiin jo leikkaamaan jne. Tehokasta.

Kotona minua alkoi väsyttää rauhoittavan ansiosta ja otin parin tunnin nokoset. Sinä aikana pahin kutistaminen ja sumeus hävisivät jo silmistä. Herättyäni katsoin televisiota ja jouduin räpyttelemään silmiä ahkeraan ja pitämään niitä välillä kiinnikin. 4h päästä leikkauksen loppumisesta näitäkään oireita ei enää ollut ja silmät tuntuivat aivan normaaleilta.

Tosin näkö ei ole vielä tänäänkään ihan terävä ja lähelle katsottuna näen hieman sumeasti. Mutta se on kuulemma ihan normaalia ja tasoittuu lähi viikkoina. Lopulta näön pitäisi olla vähintään yhtä hyvä tai yleensä parempikin kuin lasien kanssa. Olen kyllä tyytyväinen, että uskaltauduin lopulta leikkaukseen. Monta vuotta sitä oli jo harkittukin...

Ei kommentteja: