keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Tärkeä päivä

Minulla on tänään jännittävä päivä luvassa. Olen menossa silmien korjausleikkaukseen (femto lasik-tekniikalla) ja pääsen toivottavasti eroon silmälaseistani, ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.

Sanon 'toivottavasti' siksi, että olen koko ajan yrittänyt ajatella hieman pessimistisesti ettei tulisi pettymyksiä. Todennäköisimmin leikkaus menee kuitenkin nappiin ja lasit saa jättää saman tien päästä. Se on varmaan huikea tunne!

Nyt alkaa jo vähän jännittää. Eilen päivällä ja illalla ei tuntunut vielä missään ja aloin jo kuvitella, että noinkohan olen kehittänyt jostain itselleni rautaiset hermot. Illalla sitten silmiä kiinni pistäessä alkoi jo vähän tuntua. Aamulla heräsin 6 jälkeen enkä saanut enää unta.

Yritän kovasti olla ajattelematta asiaa liikaa ja aion ottaa rauhoittavan lääkkeen, jonka saa itse vapavalinnaisesti ottaa tai jättää ottamatta ennen operaatiota. Loppupäivä menee sitten silmiä leputtaessa ja oireiden pitäisi hävitä jo 2-6h jälkeen leikkauksesta - uskomattoman nopea parantuminen! Tietenkin on vielä asioita joita pitää varoa ja tehdä seuraavien viikkojen ja kuukausienkin aikana, mutta sen 2-6h jälkeen kaiken valonarkuuden, kutistamisen, roskan tunteen ym. pitäisi olla jo ohi. Peukut pystyyn!

1 kommentti:

Ninni kirjoitti...

Pidetään peukut pystyssä! =)