tiistai 24. helmikuuta 2009

Koiran villapaita

Helpotuksen huokaus - sain vihdoin valmiiksi kaksi viikkoa työn alla olleen koiran norjalaisneuleen. Ohje löytyi Drops designin sivuilta ja lankana käytin Novitan luxus cottonia.

Muutenhan paita olisi ollut tosi nopea kutoa, mutta heti alussa huomasin, että Werneri-koiralle pitäisi olla jotain S- ja M-kokojen väliltä. Eli siitä sitten ottamaan mittoja, säätämään ohjetta ja sovittamaan tekelettä yhtenään asiakkaan päälle. Kirjoneuleen tekeminenkin osoittautui yllättävän hitaaksi siihen tottumattomalle.

Tällainen siitä neuleesta lopulta tuli:

Ja tässä paita asiakkaan, eli Bichon Frise - rotuisen Werneri-koiran päällä. Normaalistihan Werneri pitää vaatteita yllään vain pakkasilla ulkoillessa ja oli siksi ehkä hieman ihmeissään, kun pukemisen jälkeen alettiinkin kuvaamaan ja komentamaan - Paikka!



Kuvien ottamisen jälkeen Werneri meni muina miehinä levähtämään, eikä ollut paidasta enää moksiskaan.

Vastaahan lopuksi vielä sivupalkin yläreunassa olevaan kyselyyn koirien vaatteista. Ovatko ne turhia? Söpöjä? Tarpeellisia? Tai kirjoita mielipiteesi kommenttina.

Jos joku sattui innostumaan tästä koiran neule-ohjeesta, niin minulta voi kysellä lisävinkkejä ennen kutomisen aloittamista. Alkuperäistä ohjetta joutui nimittäin muuttamaan melko paljon, että paidasta sai edes näin istuvan...

9 kommenttia:

Salviaseppele kirjoitti...

Oletpa blogannut ahkerasti! Minulla blogi hieman takkuaa... En jostain syystä ole saanut aikaiseksi kirjoittaa.

Upea tuo villapaita. Minäkin suunnittelin kutovani Pojan brasilianterrierille villispaitaa, mutta vielä on suunnitelma kaukana puikkojen helinästä.

Ja hyvä, että sait kyselynkin toimimaan :)

Kitty Kat kirjoitti...

Kas, hei! Tuleehan sitä blogi-taukoa itse kullakin, esim. sairastamisen ja lomien aikana.

Drops designin sivuilta löytyy myös (tn helpompi ja nopeampi) ohje koiran taljalle:
http://www.garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=102&d_id=40

Aloita vaikka sillä. =) Ei ole ihan niin tarkkaa istuvuuden kanssakaan. Ja helpompi sovittaa. Itselläkin tarkoitus tehdä tuon ohjeen mukaan talja mustalle villakoiralle hiihtoloman jälkeen...

TanjaV kirjoitti...

Voi, aivan ihana neule! Todella kaunista jälkeä on myös tuo kirjoneule, vaikka kerrot sen olevan sinulle oudompaa. Ei ainakaan kuvassa huomaa, että olisit noviisikirjoneuloja! :)

Löysin tänne Ihan Itse -foorumin kautta, kun itsekin mietin noita koiran vaateasioita. Minun koirani on sukulaisrotua, havannankoira (ent. bichon havanais), joka on niin tuuheakarvainen, ettei vielä kärsi pakkasesta. Iän myötä se koirankin verenkierto kuitenkin heikkenee, joten uskon, että vaatteet tulevat vielä tarpeeseen. Kiitos vinkistä!

tayl0r kirjoitti...

Tuo koiran villapaita on kyllä ihan hirmuisen nätti! Nuo värit sopii tosi hyvin koirallesi :) oon tässä itekkin vähän ajatellu, että tekisin veljen Bichon Friselle samanlaisen villapaidan joululahjaksi. Mindi on tyttökoira, joten ajattelin väriksi jotain ihanaa punaista tai lilaa :) Kysyisin vielä, että onko tuo paita miten hankala pukea koiralle?

Niin ja toki pitää kehua myös näitä sivuja, tosi hyvät ja selkeät olet tehnyt :)

Kitty Kat kirjoitti...

Hei tayl0r, kiitti kommentistasi. Lämmitti mieltä =)

Koirahan oli siskon koira, ei omani, ja paitaa piti sovittaa parikin kertaa, että sain tehtyä siitä sopivan. Eli jos alat paitaa tekemään, niin ota välillä puikot pois ja laita varmistuslanka menemään silmukoiden läpi sovituksen ajaksi. Hidasta, mutta kannattavaa.

Paita on kuulemma tosi helppo pukea. Pää vain kaula-aukosta sisään (joka joustaa hyvin) ja sitten etutassut taivutetaan lahkeista sisään.

Suurimmat muutokset ohjeeseen olivat eri langan käyttö kuin ohjeessa, rintakehän kohdan suurentaminen (Wernerillä on melkoisen röyheä rintakehä =) ja sitten helmasta tein tasapitkän, en mahan alta lyhyempää kuten ohjeessa sanottiin. Paita mukailee koiran mahaa siltikin niin, että se yltää selästä pidemmälle. =)

Ja lisäksi muokkailin kirjontakuviota vähän itselle sopivammaksi. Eli helpommaksi tassujen kohdalta, kun sillon joka toinen kierros tehtiin nurjalta puolelta... ei ympäri-neuleena. Se olikin ehdottomasti ikävin homma.

ami kirjoitti...

Mitä muutoksia tarkalleen ottaen teit tuossa villapaidassa, kun olen itse luultavasti tekemässä villapaidan koiralleni (joka on Bichon frisé)ja kaipaisin vähän vinkkejä

ami kirjoitti...

teen siis norjalaista villapaitaa (unohdin mainita edellisessä viestissäni)

Anonyymi kirjoitti...

hei. kysymyksenä villapaidasta vielä. osaatko kertoa villapaidan 'mitat' ja minkä kokoisilla puikoilla neuloit..?

Kitty Kat kirjoitti...

Valitettavasti tämän tekemisestä on jo niin kauan, etten enää muista mittoja tai puikkoja.

Suurin muutos ohjeeseen taisi olla se, että rintakehän kohdalta piti isontaa. Ja vatsan kohdalta kaventaa. Eli ohjeen mukaan olisi tullut pelkä tasainen pötkylä. Ei mitään muotoja. Ja kun katsoo kuvista niin näkee, että paita on koiralle melko avokaulainen eli olisi pitänyt kutoa resorin jälkeen jonkun matkaa vain puolikasta paitaa ja sitten jatkaa koko paidan mitalla.

Ja ohjeessa ollutta selän päälle tulevaa pidennystä en edes tehnyt, koska noilla omilla lisäyksillä/kavennuksilla tuli automaattisesti sellainen muoto, että se paita tuli pidemmäksi selän päältä.