Lastenrunoja Kunnaksen tyyliin

Tässä kaksi kirjoittamaani lastenrunoa, joissa on tarkoituksella haettu hieman Kirsi Kunnaksen tyyliä. Tuo jälkimmäinen on oma suosikkini.

Räikeä räkätti

Olipa kerran lintu pieni,
mutta suulas tosin
ja kirjava kovin.
Se suutaan käytti
ja värikkäältä näytti.
Se oli räikeä räkätti,
kulmakunnan kingi.

Räkätti kun suunsa aukas,
tuli hiljaista kuin haudas.
Muut ei puhua saanut,
oli kingiltä tulossa paatos.

Räkätti vaan raatas ja raatas,
muut korviin jo tuppoja kaipas.
Eikä silmätkään rauhaa saanut,
niin räikeät olivat räkätin kaavut.

Mutta räkätti itseään rakasti:
Olen kulmakunnan paras puhuja
ja kuosini on vallan hurmaava.
Siis mikäs tässä on elellä,
voin esimerkkiä muille esitellä.


Kummastustalo

Olipa kerran talo
nimeltään kummastustalo.
Ja siinä talossa eli ja kummasteli
kummitus kalpea, lakananvalkea.

Se mietti:
Missä on vika, kun seinien pintaa
en tunne lainkaan, meen läpi varmaan?
Missä on vika, kun yritän pihaan
ja päädyn taas sisään, pikapikaan?
En tunne mitään, en puhua voi,
en syö mitään, joskus nukahtaakin sois.

Missä on vika? Se mietti ja eli,
ja kovasti asiaa kummasteli.