keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Euroviisu-suosikki

En ole pitkiin aikoihin löytänyt selvää suosikkia Suomen euroviisu-ehdokkaiden joukosta, mutta tänä vuonna yksi erottui selvästi edukseen.

Kävin pari päivää sitten ylen sivuilla kuuntelemassa kappaleita ja ehdin mennä jo yli puolen välin ennen kuin kuulokkeista alkoi kuulua jotain erilaista, raikasta: Heli Kajon kappale Annankadun kulmassa.

(Kuva on linkki ylen sivuilta)

Toivotaan, että Helistä tulisi Suomen Euroviisu-edustaja. Ei siksi, että uskoisin hänen välttämättä pärjäävän (suomen kieli, kun on mitä on), vaan siksi että olisi pitkästä aikaa sellainen edustaja, jonka musiikki on oikeasti hyvää ja jota jaksaa kuunnella muutenkin.

Käykää itse katsomassa, jos ette ole kappaletta vielä kuulleet. Ja kertokaa, mitä tykkäsitte. Tarttuva, eikö? Linkki youtubeen.

Ei kommentteja: