maanantai 31. elokuuta 2009

Syksyistä askartelua

Edelleen kotona... Työt ei ole vieläkään jatkuneet, vaikka olin salaa elätellyt toivetta, että syksy toisi mukanaan muutoksen ja lomautetut kutsuttaisiin takaisin hommiin. Miehen ja kaikkien muidenkin palattua töihin ja opintoihin tuntuu hieman orvolta olla yksin kotona.

Yhdessä työpaikkahaastattelussa olen sentään käynyt ja näin jälkeenpäin jopa unta, että sain kyseisen paikan. Tosin viime yön unessa voitin kirjoituskilpailun, johon lähetin novellin kesällä. Eli tuskin kannattaa laittaa liikaa painoa unille...

Päivät menee nykyisin kirjoittaessa, koruillessa, askarrellessa ja puuhaillessa kotihommia. Lauantaina tein siskolle tällaisen syksyisen kranssin. Kaikki tarvikkeet on Tiimarista ja varsinkin nuo huurre-omenat on minusta aivan ihania.



Korttirintamalla viimeisin tulokas on synttärikortti mm. kalastusta harrastavalle kolmikymppiselle. Veden alla oleva pikku örkki on tipahtanut sinne vahingossa ja siitä kuplat. =) Niin ja tuo reunoilla oleva musta on pöytää, ei korttia.

Ei kommentteja: