perjantai 31. lokakuuta 2008

Tilda - kortteja kesältä

Tässä kaksi Tilda-korttia, jotka tein viime kesänä. Ekan kanssa meinasin innostua vähän liiaksikin pilkkujen piirtämisestä ja vain vaivoin sain hillittyä itseäni jatkamasta niitä oikeaan reunaankin. Lopputulos on hieman epäsymmetrinen, mutta ehkä kuitenkin rauhallisempi? Tai sitten ei...

Sit tämän toisen annoin rippikorttina pojalle, joka oli vastikään saanut lahjaksi skootterin. Eli ainakin kuva-aihe meni nappiin. Ja kyydissä istuva pikkunalle on niiiin söpö!


Seuraavana Tilda-työnä kimmeltää nyt mielessä kankainen joulukalenteri. Kävin jo Sinooperissa hypistelemässä kuoseja ja kirjontakuvia. Mietin, josko yhdistäisin nämä kaksi asiaa ja laittaisin kalenterin keskelle aplikaation sijasta (joka oli Satumainen joulu - kirjan ohjeessa) kirjontakuvion. Ja tekisin laiskana vain 8 pussia, joita sitten täytettäisiin 3 kertaa joulukuun aikana. Katsotaan...

Täytyy vain toivoa, ettei idea jäisi pelkästään ajatuksen tasolle ja saisin jo tänään raahauduttua kangaskauppaan valitsemaan kuoseja. Kalenterihan tulisi kahden aikuisen ihmisen käyttöön, joten pussiin laitettavien yllätysten kanssa voi joutua hieman miettimään, ellei sitten tyydy perinteisiin karkkeihin. Avoauto sinne tuskin mahtuu, vaikka mies sellaisesta ajoittain haaveileekin. =)

2 kommenttia:

Elvina kirjoitti...

Minulla on samantyyppinen kalenteri-idea. Tai siis ei muuten, mutta sen kirjan kuvion sijaan haluaisin siihen keskelle jotain yksinkertaisempaa. En vaan vielä tiedä mitä.

Sulla on täällä kivoja töitä!

Kitty Kat kirjoitti...

Kiitti kommenteista. =) Oonki ihmetelly ku laskurista näkyy, et kävijöitä on, mut kukaan ei uskalla sanoa mitään.

Itseasiassa uhmasin eilen töiden jälkeen lumimyräkkää ja kävin ostamassa Eurokankaasta kapeita pätkiä kankaita. Eli kyllä se joulukalenteri tulee toteutumaan.

Unohdin vain ostaa valkoista ompelulankaa, mut onneksi huomenna alkaa kauppojen su-aukiolot niin pääsen iltapäivästä jo ompeluhommiin. Mullaki on vielä epäselvää et mikä kuvio siihen keskelle sit tulis...