perjantai 31. lokakuuta 2008

Tilda - kortteja kesältä

Tässä kaksi Tilda-korttia, jotka tein viime kesänä. Ekan kanssa meinasin innostua vähän liiaksikin pilkkujen piirtämisestä ja vain vaivoin sain hillittyä itseäni jatkamasta niitä oikeaan reunaankin. Lopputulos on hieman epäsymmetrinen, mutta ehkä kuitenkin rauhallisempi? Tai sitten ei...

Sit tämän toisen annoin rippikorttina pojalle, joka oli vastikään saanut lahjaksi skootterin. Eli ainakin kuva-aihe meni nappiin. Ja kyydissä istuva pikkunalle on niiiin söpö!


Seuraavana Tilda-työnä kimmeltää nyt mielessä kankainen joulukalenteri. Kävin jo Sinooperissa hypistelemässä kuoseja ja kirjontakuvia. Mietin, josko yhdistäisin nämä kaksi asiaa ja laittaisin kalenterin keskelle aplikaation sijasta (joka oli Satumainen joulu - kirjan ohjeessa) kirjontakuvion. Ja tekisin laiskana vain 8 pussia, joita sitten täytettäisiin 3 kertaa joulukuun aikana. Katsotaan...

Täytyy vain toivoa, ettei idea jäisi pelkästään ajatuksen tasolle ja saisin jo tänään raahauduttua kangaskauppaan valitsemaan kuoseja. Kalenterihan tulisi kahden aikuisen ihmisen käyttöön, joten pussiin laitettavien yllätysten kanssa voi joutua hieman miettimään, ellei sitten tyydy perinteisiin karkkeihin. Avoauto sinne tuskin mahtuu, vaikka mies sellaisesta ajoittain haaveileekin. =)

tiistai 28. lokakuuta 2008

Tilda - talvipoika ja kesätyttö

Tässä kuva synttärikortista, jonka tein isälleni viikko sitten. Aiheesta tuli melko jouluinen lumihiutaleineen ja -ukkoineen, vaikka ne kelit ovatkin vielä kaukana edessä. Mutta kukapa haluaisikaan itselleen korttia syksyisestä vesisateesta? =)


Ja naftaliinista löytyi myös kuva kesällä tekemästäni synttärikortista. Laitan senkin tähän näkyviin, kun sopii hyvin teemaan. Vielä kun olisi syys- ja kevätkortit, niin olisi kaikki vuodenajat esillä. =)

torstai 23. lokakuuta 2008

Huopanen-langasta olkalaukku

Aloitin noin vuosi sitten kovalla tohinalla neulomaan Novitan Huopanen langasta olkalaukkua. Käytin yhtä Drops Design - sivuston ohjetta jota hienosäädin hieman itselleni sopivammaksi. Neulottavan työn koko pääsi vain yllättämään...

Koska langan kutistuvuus on muistaakseni hieman alle 40%, laukusta olisi pitänyt neuloa melkein kaksi kertaa isompi, kuin mitä sen halusi pesun jälkeen olevan. No, työ jäi kesken motivaation loppuessa ja kaivoin sen uudelleen esiin vasta tämän vuoden kesän lopulla. Ja sain vihdoin valmiiksi.

Ensimmäisessä kuvassa näkyy työ ennen pesua (huom. sakset ja puhelin näyttävät kovin pieniltä vielä...)

Ja toisessa kuvassa näkyy laukku pesun jälkeen.

Laukusta tuli juuri sopivan kokoinen ja paksuudeltaan riittävän napakka, että sitä voi oikeasti käyttääkin. =) Takaosa & virkattu läppä ovat harmaata lankaa ja etuosa & olkahihna sinistä lankaa.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Tilda - äitienpäiväkortit

Nyt, kun pääsin vauhtiin tämän blogin kanssa, niin pistän vielä pari kuvaa Tilda-korteista. Kyseessä ovat 2008 vuoden äitienpäiväkortit äidille ja mummille. Päätin piirtää itse hahmot vaatteiden alle (puuväreillä), sillä paperiarkeissahan on aina vain 2 tyttöä per arkki. Ja vaatteita olisi vaikka 6-7 tytölle...


Tilda - joulukortit

Liityin juuri uudeksi kirjoittajaksi Tilda addiktit ryhmä 2 - blogiin ja huomasin, että voisin pistää sinne laittamiani tekstejä+kuvia tännekin.

Ensimmäinen Tilda-askarteluni olivat viime vuoden joulukortit, joita tuli tehtyä lähes 30kpl. Hieman turhan yksinkertaisiltahan nuo näin jälkeenpäin katsoessa vaikuttavat, mutta jostain oli lähdettävä liikkeelle. =)


maanantai 20. lokakuuta 2008

Blogin aloitus


Tämä blogi tulee sisältämään kuvia käsitöistäni, joita olen askarrellut, neulonut, virkannut, maalannut jne. Julkaisuväli tulee olemaan hyvin satunnainen eli tästä ei todellakaan ole tulossa mitään juttu-per-viikko blogia.

Hyviä luku- ja katseluhetkiä!